Yle vieraili Afganistanissa yksityisessä tyttöjen koulussa – opettaja: “Emme pelkää Talibania”

KANDAHAR Nuori hunnutettu nainen katoaa turkoosin väristen porttien sisään Afganistanin eteläisessä Kandaharin kaupungissa. Muurien sisäpuolella on yksityinen naisten koulutusinstituutti, jossa opiskelee melkein 200 tyttöä ja nuorta naista.

Talibanin tultua valtaan elokuussa tytöt seitsemännestä luokasta ylöspäin joutuivat julkisella puolella kuitenkin jäämään kotiin.

Taliban-hallinon alla 1990-luvulla tyttöjä ei päästetty ollenkaan kouluihin. Nyt Taliban on kuitenkin käyttäytynyt jossain määrin eri lailla: yksityisiä kouluja ei ole suljettu, ja helmikuun alussa myös julkiset yliopistot aukesivat. Hallinto on luvannut, että kaikenikäisten tyttöjen koulut aukeavat joka puolella maata myös julkisella puolella maaliskuussa.

Opiskelijatyttö: “Haluan insinööriksi”

Julkisten koulujen sulkeminen ajoi monet teini-ikäiset tytöt Kandaharin kaupungissa yksityiselle puolelle. Yksi heistä on 14-vuotias Madina. Hän aloitti englanninopinnot koulussa Kandaharissa kaksi kuukautta sitten.

Tyttö on toiveikas, että hän pääsee vielä takaisin koulunpenkille.

– Kun valmistun koulusta, haluan insinööriksi, hän sanoo.

Lue koko juttu täältä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s